Hilkka ja Reijo Lusminki ovat poimineet yhdessä marjoja yhtä kauan kuin ovat olleet naimisissa. Sieniä he alkoivat kerätä hiukan myöhemmin. He asuvat Etelä-Kuusamossa Kuparivaarassa ja ovat iloisia, kun lähialueilta löytyvät niin hyvät marja- ja sienimetsät. Joskus käydään kauempanakin, hilloja kattelemassa pohjoisessa. Pariskunta tekee kaiken itse, poimivat, käsittelevät ja pakkaavat sienet ja marjat. Kotona on purkituskone ja kaikki tarvittavat välineet. Kaikki tehdään huolella ja kunnolla.
Talvella harrastuksena on pilkkiminen, kesäisinkin kalastellaan ja kotona kasvatetaan mansikoita, pensasmarjoja, juureksia ja yrttejä.
”Metsä on työympäristönä mahottoman mukava, rauhallinen. Siellä ajatukset lepäävät”, sanoo Hilkka. Parasta työssä on ”se tietenkin jos niitä löytyy paljon! Ja se, kun saa siellä metsässä olla.”
Haasteita on joskus ajoituksen kanssa. Esimerkiksi mustikat olisivat parhaimmillaan, jos niiden antaisi kypsyä ja mehustua metsässä rauhassa, mutta sitten jos pakkanen tulee, niin ne menevät hukkaan. ”Viikolla myöhästyttiin viime kesänä viimeisellä hillareissulla. Suo oli aivan täynnä hilloja, mutta ne olivat ehtineet mennä ylikypsiksi. Se oli kyllä semmoinen harmi se.”
Kaikki marjareissut ovat mukavia muistoja. Metsään lähtiessään Lusmingit pakkaavat mukaansa
hyvät eväät; makkarat, voileivät, kahvit, mehut ja pullat. Usein ne jäävät kuitenkin syömättä, kun
marjastajille iskee semmoinen vimma, ettei malta makkaranpaistoon!
Karhujakin on reissuilla joskus nähty, kuultu ja haistettu, mutta metsään meneminen ei pelota.
“Kerran tuli semmonen tunne, että menenkö tuonne, en mee, vai menenkö, mutta en menny.
Myöhemmin sieltä päin juoksi tielle karhunpentu, me olimme jo autossa. Ei siitä kuvaa ehditty
ottamaan, mutta voi kuinka ihanan näköinen se oli!”
”Kyllä se on semmonen juttu, että sinne pitää päästä, sinne mehtään. Aina kun tulee kevät, niin
sitä jo heti aletaan miettimään, että jokohan siellä kohta alkaisi korvasieniä näkymään.”